BC-kirja
Tämänkin olen muistaakseni joskus ostanut alekorista. Ajattelin edelleen jatkaa yritystäni lisätä lukemieni kotimaisten kirjojen määrää. Minulla on hyllyssäni myös Röyhkän kirjoittama Tien laidalla Waterloo, mutta sitä en ole vielä lukenut.
Pari novelleista oli minusta aika epämiellyttäviä. Toisessa jokin mikä lie guru alistaa ja määräilee seuraajaansa/opetuslastaan ja toisessa nuoresta tytöstä otetaan alastonkuvia. Osa kyllä taas sitten myös naurattikin jonkin verran. Pidän siitä, miten novelli nimeltä Salaliitto alkaa: "Olin 20 ja kirjoittanut b:n paperit Oulun Yhteislyseossa. Cooperin testissä olin juossut 2600 metriä. Ensimmäistä novellikokoelmaani oli kehuttu muutamissa maakuntalehdissä ja jopa Helsigin Sanomissa. Minut oli siis testattu koulussa, urheilukentillä ja sanomalehtien kulttuuripalstoilla, ja parhaiten olin pärjännyt viimeksi mainitussa."