28. Jean Giraud: Blueberry - Dust
Jun. 19th, 2008 10:59 pmKirjastosta.
Monesti on pitänyt tätäkin sarjakuvaa kokeilun vuoksi lukea, mutta jostain syystä on Blueberry aina jäänyt väliin. Enkä ole edes nähnyt Jan Kounenin Blueberry-elokuvaa (tosin elokuvan saamista tähdistä päätellen se ei ole kovinkaan suuri menetys). Nyt kun kävin Ruoveden kirjastossa BC-pöytää tsekkaamssa, niin huomasin tämän aika näkyvästi esillä eräässä telineessä. Albumi näyttää ilmestyneen suomeksi tänä vuonna. Onneksi alussa oli lyhyt tiivistelmä aiemmista tapahtumista, sillä muuten olisi ollut henkilöissä ja tapahtumissa ihmettelemistä. Tässä jutussa seikkaillaan Tombstonessa, joten OK Corralin taistelu ja Earpit ovat kuvissa mukana - se nyt oli sentään tuttua juttua. Iso osa tarinasta keskittyy kuitenkin Blueberryn ja Geronimon tapaamisesta kertomiseen. En saanut sarjiksen luettuani innostusta ryhtyä näitä sarjan alusta lukemaan, joten taitaa mennä taas siihen "voihan näitä lukea, jos vastaan tulee" -kategoriaan.
Jean Giraud
Blueberry (Wikipedia)