Nov. 5th, 2009

myntti: (Default)
http://www.bookcrossing.com/journal/2673826
Midnight Club -niminen ilotalo on todella ollut olemassa Marbellan Puerto Banusissa. Tapahtumapaikat ovat aitoja, mutta henkilöiden nimiä on muutettu. Tarina maistuu - monessakin mielessä - eletylle elämälle.
Kirjoittaja A. Juhana Keronen (nimi muutettu) tuskin koskaan kirjoittaa enää mitään muuta. Omien sanojensa mukaan "ei ainakaan ennen kuin rikokset ovat vanhentuneet". Mutta sitä odotellessa kannattaa perehtyä ilotalonpitäjän elämään Espanjan aurinkorannoilla.
Kirja on ainutlaatuinen kurkistus Espanjan ilotalojen saloihin, mutta myös niiden käytännön arkeen ja toimintaan - jopa tarkkaan varjeltuihin liiketoiminnan salaisuuksiin! Kuvaukset asiakkaiden tolailuista vilkkuvien neonvalojen hämyssä ei jätä ketään kylmäksi - joillekin nämä elävän elämän paljastukset ovat kauhistus, joillekin mielenkiintoinen ja myös ainutlaatuinen mahdollisuus kurkistaa maailmaan, minkä olemassaoloa kukaan ei voi kieltää.


Mitä tästä nyt sitten sanoisi? Luin Midnight Clubin välipalalukemisina, eikä tämän alle 200-sivuisen kirjan lukemisessa kauan mennyt. Kirjan päähenkilö lähtee Aurinkorannikolle ilotaloon tsekkaamaan, että kuka siellä käärii rahat omaan taskuunsa, kun ei pulju tuota. Ensin seurataan niitä kuvioita ja sähläilyjä aikansa, kunnes sitten kirjan loppupuolella harrastetaan paritustoimintaa lehtien seksi-ilmoitusten avulla. Että näin.
Aloin sitten miettiä, että mikä kirjan pointti oli. Kai sitten vain esitellä sitä, että näin tämä homma toimii (tai ei toimi). Jossain määrin oli havaittavissa myös sellaista "täällä sitä vain ollaan auringossa, kun toiset paahtaa niska limassa jossain loskan keskellä" -meininkiä. Kai tällaisellekin elämäntyylille sitten ihailijansa löytyy. Semming kirjoittaa toisen BC-kappaleen kommenteissa: "Tarina sisältää paljon yleistä toilailua ja kikkailua ja ilmeisesti yrittää olla shokeeraava, mutta jos lukija on pätkän vertaa perillä maailman menosta, ei kirja hätkähdytä sen suuremmin."

Ilmeisesti kirjoittaja vaikuttaa nykyään Thaimaassa ja julkaisee siellä lehteä. Ja jokin toinenkin kirja on jo olemassa. Kaiketi. Siltä googlauksen perusteella näyttäisi.

First snow

Nov. 5th, 2009 10:00 pm
myntti: (Default)
It snowed last night.
Photobucket

Profile

myntti: (Default)
myntti

July 2021

S M T W T F S
    123
45 678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Most Popular Tags

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags
Page generated Jul. 12th, 2025 03:21 pm
Powered by Dreamwidth Studios