Mar. 29th, 2008

myntti: (Default)
BC-kirjarinki
Noin 6—9-vuotiaille soveltuva satulukemisto, joka varsinaisesti on kirjoitettu ympäristöoppiin rinnastuvaksi kansakoulun alaluokkien oheislukukirjaksi, mutta on samalla herttainen ja lapsenläheinen satukirja aivan tavalliseen kotikäyttöönkin. Sen aihepiiri on pienille lukijoille samalla kertaa sekä tuttu ja kotoinen että vaihtelevan monipuolinen. Aivan tavalliset, jokapäiväiset asiatkin ovat näissä saaneet mielikuvista liikkeelle panevan ja viehättävän asun, joten se opetuksellinen aines, joka niihin on koulukäyttöä ajatellen sisällytetty, tarjotaan lapsille hyvin miellyttävässä muodossa.
Huh. Tuli liityttyä rinkiin, kun tarvitsin aakkoshaasteeseen ä-kirjan. Näitä kun putkeen lukee, niin kyllä tursuaa opettavaisuus jo korvista. Kaikissa tarinoissa kun opitaan jotakin - oli kyse sitten kaaliperhosen ulkonäöstä, palokärjen syömätavoista tai siitä, miten kilttejä ja ahkeria lasten pitää olla. Kirjan kansi vaikutti tutulta ja lukiessani tulin siihen tulokseen, että olen ainakin osan näistä tarinoista lukenut jo aiemmin. Veikkaan, että samainen kirja on meillä kotona jossakin vintillä tai mummun laatikoissa tätieni kouluaikojen peruja. Kirjan piirrokset näyttivät tutuilta ja jotkin tarinat muistin jo ennestään. Muilla rinkiläisillä on ollut kirjasta enemmänkin sanottavaa. Linkin takaa löytyy kommentteja.

12. Katja Kallio: Elokuvamuisti
BC-kirjarinki
Köykäisiä kolumneja koottu kirjaksi.

Profile

myntti: (Default)
myntti

July 2021

S M T W T F S
    123
45 678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Most Popular Tags

Style Credit

Expand Cut Tags

No cut tags
Page generated Jul. 12th, 2025 04:32 am
Powered by Dreamwidth Studios